OLKAPÄÄVAIVAT JA FYSIOTERAPIA

OLKAPÄÄVAIVAT JA FYSIOTERAPIA

Ilkka Piironen, TtM, ft-OMT

Olkapääkipu on kolmanneksi yleisin tuki- ja liikuntaelinten vaiva Suomessa ja olkanivel on polven ohella eniten oireita aiheuttava nivel työikäisessä väestössä. Hankalat työasennot ja yläraajojen toistoliikkeet töissä tai harrastuksissa nostavat olkapäävaivojen ilmaantumisen riskiä. Olkapäävaivojen aiheuttama vuosittaisen sairasloman keskipituus Suomessa on 2,3 kuukautta, mitä voidaan pitää erityisen pitkänä. Olkapääkipujen operatiivinen hoito on Suomessa yleinen toimenpide ja aiheuttaa merkittäviä suoria ja välillisiä kustannuksia, vaikka suuri osa leikkauksista olisi vältettävissä konservatiiviseen hoitoon panostamalla.

Olkapäävaivoille on lukuisia lääketieteellisiä diagnooseja. Yleisin diagnoosi on niin sanottu ahdas olkapää, jossa kudosten (limapussi ja kiertäjäkalvosimen jänteet) ajatellaan ärtyvän hankautuessaan kahden luun (olkaluun pää ja lapaluun olkalisäke) välissä. Välin koko vaihtelee normaalistikin eri asennossa ollen ahtaimmillaan, kun olkavartta loitonnetaan sisäkierrossa. Joskus väli on jo rakenteellisesti ahdas luiden yksilöllisen muodon takia, mutta yleensä ahtautuminen on toiminnallista ja johtuu lihasten toimintahäiriöistä ja epätasapainosta. Aikaa myöten kiertäjäkalvosimen jänteet voivat rappeutua ja revetä.

Vaikka olkapäässä olisi jännerappeuma tai jopa repeämä, ei leikkausta yleensä tarvita. Konservatiivinen hoito eli harjoittelu fysioterapeutin ohjauksessa ja kivun hoitaminen auttavat useimmissa tapauksissa. Ennen hoidon aloittamista tehdään huolellinen fysioterapeuttinen tutkimus, jonka tavoitteena on sulkea pois muut sekoittavat tekijät (esimerkiksi kivun heijastuminen niskasta olkapäähän) ja selvittää toiminnallinen syy vaivoille.

Olkapään ja lavan toiminnassa on monia tekijöitä, jotka on yhdistetty toimintahäiriöistä aiheutuvaan kipuun. Uudessa yksinkertaistetussa mallissa olkapäävaivat voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: 1) Kipeä ja liikerajoittunut olkapää, 2) Kipeä ja löysä olkapää ja 3) Kipeä ja heikko olkapää. Ensimmäisessä kategoriassa ovat niin sanottu jäätynyt olkapää ja nivelrikosta johtuva olkapääkipu, joissa sekä olkapään passiivinen että aktiivinen liikkuvuus ovat rajoittuneet. Tällöin ensisijainen hoito on kivun lievittäminen ja toissijainen liikkuvuuden parantaminen. Kahdessa viimeisessä kategoriassa ensisijainen hoito on harjoitteluterapia, koska kipu vähenee lihastoiminnan palautuessa.

Harjoitukset suunnitellaan yksilöllisesti ja progressiivisesti. Usein ensin aloitetaan isometrisillä jännityksillä, joista edetään toiminnallisiin liike- ja voimaharjoitteisiin. Yksilöllinen harjoitusohjelma tarkoittaa muun muassa, että samassa harjoitteessa eri ihmisillä oireita voidaan lievittää eri tavoilla. Yhdessä fysioterapeutin kanssa asiakas löytää eri tapoja tehdä harjoitteita mahdollisimman kivuttomasti. Tätä kutsutaan oireiden modifioinniksi. Harjoitteluvaikutukselle tulee antaa aikaa: usein tarvitaan kuukausia kestävä lähes päivittäinen harjoittelu, jotta lihastoiminta ja -voima saadaan palautettua. Kuukausien työ on kuitenkin pieni vaiva verrattuna leikkauksen aiheuttamiin riskeihin ja kuntoutukseen.

Harjoittelun ohella fysioterapeutti hoitaa kipua ja käsittelee kudoksia. Kipua voidaan hoitaa esimerkiksi liikehoidoilla, kylmähoidolla, sähkökipuhoidolla ja akupunktiolla. Myös teippauksesta on usein apua. Manuaaliseen käsittelyyn kuuluvat rintarangan liikkuvuuden avaaminen, triggerpistekäsittelyt ja lihaskalvo- eli faskiakäsittelyt. Faskiakäsittelyitä tehdään joskus kaukaakin oirealueelta, koska lihaskalvot kulkevat yhtenäisesti koko keholla. Olkapäävaivoihin on siis saatavissa apua, kun terapiassa yhdistyvät yksilöllisesti ohjattu harjoittelu ja kivun hoitaminen.

 

LÄHTEITÄ

Koskinen S, Lundqvist A & Ristiluoma N (toim.) 2012. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. Raportti 68/2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki.

Käypä hoito -suositus. 2014. Olkapään jännevaivat. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Fysiatriyhdistyksen ja Suomen Ortopediyhdistyksen asettama työryhmä. http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50099. Luettu 16.9.2015.

Lewis JS. 2009. Rotator cuff tendinopathy/subacromial impingement syndrome: is it time for a new method of assessment? British Journal of Sports Medicine  43, 259-264

Ludewig PM & Reynolds JF. 2009. The association of scapular kinematics and glenohumeral joint pathologies. J Orthop Sports Phys Ther 39(2), 90-104.

Meakins A. 2016. Shoulder Simplified. Webseminaari.

Miranda H, Punnett L, Viikari-Juntura E, Heliovaara M & Knekt P. 2008. Physical work and chronic shoulder disorder. Results of a prospective population-based study. Annals of the Rheumatic Diseases 67(2), 218-223.

Vuorenmaa M. 2011. Preoperatiivinen fysioterapia ja olkapään pinnetilan leikkauksesta toipuminen. Duodecim 127,(9), 935-940.

Liity Manukatti-klubiin!

Manukatti-klubilaisena saan VIP-etuja ja tarjouksia sekä vinkkejä terveyteen ja liikuntaan liittyen suoraan sähköpostiini.

Minua kiinnostavat

Please leave this field empty.