MANUKATTIEN UUDEN VUODEN LUPAUS; Helpotetaan oloasi

Suomi 100 vuotta on nyt juhlittu ja arvonsa mukaan huomioitu monin eri tavoin ympäri Suomea. Itse kunnioitin satavuotiasta Suomea järjestämällä 100 km Valon Vuoksi hyväntekeväisyyskävelyn Imatralta Savitaipaleen Partakoskelle. Noin pitkällä matkalla ehti tapahtua kaikenlaista, mutta ennen kaikkea se haastoi kärsivällisyyttä ja kestävyyttä sekä vaati suoalaista sisua. Saimme myös kerättyä rahaa mielenterveystyön tukemiseen.

Sadassa vuodessa Suomi on muuttunut valtavasti ja muutos vain jatkuu ja tuntuu kiihtyvän. Monia muutoksia pieni Suomi on rohkeasti uskaltanut tehdä ennen muita tai ainakin aivan etunenässä. Tämän rohkeuden soisin säilyvän jatkossakin. Se vaatii uteliaisuutta, ja halua muuttaa olemassa olevia tapoja silloin kun ne eivät toimi tai eivät ole enää ajan hengen mukaisia.

Me Manukattilaiset haluamme myös kehittää työtämme ja uskaltaa muuttaa toimintatapojamme. Fysioterapiassa on tapahtunut paljon  vuosien varrella. Suomalaista fysioterapiaosaamista arvostetaan maailmalla. Tuki -ja liikuntaelin ongelmien fysioterapiassa edustamme maailmalla huippua. Fysioterapeutin on seurattava jatkuvasti alalla tehtävää tutkimusta sekä hallittava hyvät käden taidot puhumattakaan asiakkaan kohtaamisesta. Fysioterapeutin ammatti on edelleen erittäin suosittu koulutusvaihtoehto nuorten keskuudessa.

Teimme vuoden 2017 lopulla asiakaskyselyn. Halusimme selvittää, minkälainen yleiskuva asiakkailla on Manukatista ja miten fysioterapia koetaan erilaisilla kyllä/ei kysymyksillä.  Pyysimme myös numeroarviota koko palveluprosessille sekä suosittelulle.

Kysymykseen

ANNA ARVOSANA KOKO TÄHÄNASTISELLE PALVELUPROSESSILLE saimme arvosanan 9 ½

SUOSITTELISITKO MEITÄ saimme arvosanan 10-

Nämä arvosanat merkitsevät paljon vuosien uurastuksesta. Nöyrä kiitos, mutta niihin sisältyy myös vaatimus jatkaa, ylläpitää ja kehittää Manukatin fysioterapiaa edelleen. Viime vuonna kirkastimme vanhaa sloganiamme, palvelulupaustamme muodosta ” me haluamme auttaa sinua voimaan paremmin” muotoon

HELPOTETAAN OLOASI

Se tarkoittaa yhdessä tekemistä. Me lupaamme ylläpitää ammattitaitoamme jatkuvalla kouluttautumisella ja seuraamalla uusinta alan tietoa. Kerromme fysioterapiavaihtoehdoista ja asiakkaana olet mukana vaikuttamassa käytettyihin hoitoihin. Pystymme helpottamaan oloasi erilaisilla manuaalisilla käsittelyillä, harjoitteilla ja ohjauksella.

Haluamme käyttää myös nykyteknologiaa sopivalla tavalla. Esimerkiksi terapia-ajan voit varata omassa rauhassa 24/7 sähköisesti, tai osaavalle toimistohenkilöstölle voi soittaa päiväsaikaan. Tiedotamme myös facebookissa ja omalla Manukatti-klubi uutiskirjeellä ajankohtaisista asioista. Kotisivuiltamme saat ajankohtaista tietoa eri vaivoista. Voit myös lähettää meille kysymyksiä sähköisesti.  Kehitämme sähköistä viestintää vastaamaan nykyaikaa, mutta se ei kuitenkaan koskaan korvaa ihmiskontakteja, ei itse fysioterapiassa eikä vastaanotossammekaan.

Yksi Manukatin parhaita puolia onkin vastaanottohenkilökunta, jolla on aikaa myös rupatella kanssasi. Kaiken asioinnin voi tehdä myös paikan päällä, ” niin kuin ennen”. Toivottavasti olon helpottuminen alkaa jo ovesta sisään astuessasi. Erityisesti sydäntäni lämmitti kommentti kysymykseen ”vastasiko fysioterapia odotuksiasi”?  Ei vastannut, koska oli parempaa kuin odotin.

Onnellista alkanutta uutta vuotta 2018. Helpotetaan oloasi.

Blogin kirjoitti Minna Outinen, ftOMT, pilatesohjaaja

 

Liity Fysios-klubiin!

Fysios-klubilaisena saan VIP-etuja ja tarjouksia sekä vinkkejä terveyteen ja liikuntaan liittyen suoraan sähköpostiini.

Minua kiinnostavat

Please leave this field empty.